HELMI
Lue hankekuvaus

Mira Lehti kasvoi työntekijästä yrittäjäksi – tulostuspalveluille riittää kysyntää

Ei arvannut Mira Lehti aloitettuaan vuonna 2008 työntekijänä perinteikkäässä Savonlinnan Tulostuspalvelu oy:ssä, että 15 vuotta myöhemmin hän on yrityksen omistaja. Mira sanoo, että kyse oli oikeastaan sukupolvenvaihdoksesta, sillä yrityksen vuonna 1995 perustanut Markku Nuopponen oli hänen äitinsä Kaija Lehden puoliso. Kaija puolestaan työskenteli yrityksen toimistossa.

– Kun äidilleni tuli terveysongelmia, päätin irtisanoutua koulunkäynninohjaajan työstäni ja kokeilla, josko minusta olisi heille apua. Aika nopeasti huomasin tekeväni hommia paitsi laskutuksessa myös tulostuksen puolella.

Mira kertoo, että Markun saavutettua eläkeiän keskustelut yritystoiminnan jatkamisesta tulivat ajankohtaiseksi.

– Markku kävi juttelemassa omistajanvaihdoksesta Itä-Savon Uusyrityskeskuksessa, ja mietimme asiaa yhdessä eri kanteilta.

Prosessin edetessä Miran puoliso Petri Astikainen irtisanoutui omasta palkkatyöstään syksyllä 2022 ja aloitti perehtymisen itselleen kokonaan uuteen alaan. Tarkoitus oli, että Petristä tulee Miran yrityskumppani.

– Päätös yrittäjyydestä kypsyi, ja lopulta minä menin Uusyrityskeskuksen yritysneuvoja Katja Remeksen puheille. Katja neuvoi muun muassa liiketoimintasuunnitelman ja starttirahahakemuksen tekemisessä. Kävimme läpi muitakin omistajanvaihdokseen liittyviä yksityiskohtia ja sitä, missä aikataulussa etenemme.

 

”Olen opetellut kaiken tarvittavan työtä tekemällä”

 

Lopulta viime vuoden marraskuussa Mira ja Petri allekirjoittivat kauppakirjan, ja heistä tuli Savonlinnan Tulostuspalvelun yrittäjiä.

– Olin toiminut kuljetusalalla kolme vuosikymmentä, joten muutos oli iso, mutta mieluinen, Petri sanoo.

Mira puolestaan oli jo nähnyt käytännössä, mitä yrityksen pyörittäminen vaatii asiakastöiden vastaanotosta ja toteutuksesta laskutukseen. Myös yrittäjän vuosikelloon kuuluvat velvollisuudet olivat tulleet tutuiksi.

– Olen opetellut kaiken tarvittavan työtä tekemällä ja ikään kuin kasvanut tähän hommaan. Koko ajan tulee uutta opeteltavaa, mikä pitää työn mielekkäänä.

Mira ja Petri pohtivat, että yrittäjäksi ryhtymisessä on omat riskinsä. Toimivan, elinvoimaisen yrityksen jatkamisessa riskit ovat kuitenkin paremmin tiedossa ja hallinnassa. Esimerkiksi valmis asiakaskunta on merkittävä etu.

– Meidät tunnetaan ja meihin luotetaan. Asiakkainamme on sekä yksityisiä ihmisiä että yrityksiä, kuten arkkitehtitoimistoja, rakennusyrityksiä ja insinööritoimistoja.

 

Jokainen työpäivä on erilainen

 

Savonlinnan Tulostuspalvelussa tehdään värillisiä ja mustavalkoisia tulosteita käyntikorteista, postikorteista, etiketeistä ja flyereistä aina suuriin julisteisiin ja rakennuspiirustuksiin. Mira ja Petri uskovat, että paperitulosteille riittää kysyntää vielä pitkään – siitäkin huolimatta tai juuri siitä syystä, että digitalisaatio on vallannut alaa.

– Käytössämme on useita tietokoneohjelmia, joilla suunnittelemme käden käänteessä asiakkaiden toiveiden mukaisia tulosteita tai voimme muokata heidän lähettämäänsä aineistoa tulostuskuntoon. Lisäksi skannaamme ja digitalisoimme vanhoja rakennuspiirustuksia, jotta niitä on mahdollista käsitellä tietokoneohjelmilla esimerkiksi saneerauksen yhteydessä.

Mira sanoo, että heillä ei ole suunnitelmissa suuria investointeja lähitulevaisuudessa. Yrityksen laitteisto on monipuolinen, ja siihen kuuluu erikokoisten tulostuslaitteiden lisäksi muun muassa skannaus- ja laminointikoneita sekä liima- ja kampasidontakone.

– Kehitämme palveluja asiakkailtamme saadun palautteen pohjalta.

Yrittäjäparin mukaan yrittäjyydessä parasta on se, että jokainen työpäivä on erilainen. Myös kaksikon työnjako toimii saumattomasti.

– Molemmat suunnittelemme ja teemme tulosteita, mutta minä hoidan laskutuksen. Petri puolestaan vastaa tilaustöiden kuljetuksesta asiakkaille, Mira kertoo.

 

Kirjoittanut ja kuvan ottanut Erja Eliala.

Millainen on sinun tarinasi?
Varaa aika & jutellaan!

Uusyrityskeskuksesta saat maksutonta sparrausta ja neuvontaa yrittäjyyteen, yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen sekä kevytyrittäjyyteen. Puolueeton asiantuntija-apu kannattaa hyödyntää heti, kun idea yrittäjyydestä syttyy, kaipaat ohjausta yrittäjäpolun alkuvaiheessa tai yrittäjyydestä luopumista harkitessa.