Yrittäjäksi

Me Itä-Savon Uusyrityskeskuksella olemme Sinua varten, yrittäjyydestä haaveileva. Tarjoamme maksutonta ja ennen kaikkea puolueetonta ja asiantuntevaa neuvontaa kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille.

Uusyrityskeskuksen asiantuntija on henkilökohtaisesti tukenasi ja auttaa Sinua eteenpäin vaihe vaiheelta matkallasi niin uuden yrityksen perustamisessa kuin mahdollisessa yrityskaupassa. Veloituksettomat, kattavat palvelumme ovat käytettävissä Enonkosken ja Sulkavan kunnan sekä Savonlinnan kaupungin alueella yrittäjyyttä tai yrityksen omistajanvaihdosta suunnitteleville henkilöille ja yrityksille.

Mitä yrittäjyys tarkoittaa?

Yrittäjä työllistää itse itsensä ja ansaitsee oman elantonsa. Yrittäjänä saatat myös työllistää muita työntekijöitä. Yrittäjyys merkitsee enemmän vapautta ja vastuuta omasta ja mahdollisten työntekijöiden toimeentulosta. Myös sosiaaliturvasi rakentuu toisella tavalla kuin palkkatyössä, ja olet itse vastuussa esimerkiksi yrittäjäeläkkeen maksamisesta.

Nykyisin moni toimii myös sivutoimisena yrittäjänä tai kevytyrittäjänä palkkatyön rinnalla.

Kenelle yrittäjyys sopii?

Yrittäjyys sopii henkilölle, joka on sitoutunut, sinnikäs ja rohkea. Yrittäjyys on kokonaisvaltainen valinta, josta ei välttämättä pysty irtautumaan yhtä helposti kuin palkkatyöstä. Yrittäjällä on hyvä olla paineensietokykyä, sillä matkan varrelle osuu takuulla sekä hyviä, että huonoja aikoja.

Yrittäjyys on antaa mahdollisuuden oman luovuuden kehittämiseen, ratkaisujen hakemiseen sekä tietysti alasta riippuen oman työarjen ja päivärytmin hallintaan.

Kolme tavallista polkua yrittäjäksi

Yrittäjäksi ryhdytään tavallisesti joko perustamalla oma yritys tai jatkamalla esimerkiksi perheyrityksen liiketoimintaa tai yrityskaupan kautta.

Valitse oma polkusi

Millainen on sinun tarinasi?
Varaa aika & jutellaan!

Uusyrityskeskuksesta saat maksutonta sparrausta ja neuvontaa yrittäjyyteen, yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen sekä kevytyrittäjyyteen. Puolueeton asiantuntija-apu kannattaa hyödyntää heti, kun idea yrittäjyydestä syttyy, kaipaat ohjausta yrittäjäpolun alkuvaiheessa tai yrittäjyydestä luopumista harkitessa.

Katso videot