Rebuild Business 2021
Lue hankekuvaus

Soinnun ja Iinan hyppy yksinyrittäjyydestä yhteiseen yritykseen kannatti

Savonlinnassa Itäisellä Asemalla sijaitsevan Eden Beauty & Wellness Oy:n yrittäjät, Sointu Rask-Pekonen ja Iina Heikura, ovat mitä ilmeisemmin onnistunut ”mätsi” yrittäjäkumppaneina. Viime vuoden marraskuussa osakeyhtiön perustanut kaksikko tutustui, kun kosmetologiksi opiskeleva Iina tuli kysymään tuolloin toiminimiyrittäjänä toimineelta Soinnulta paikkaa yrittäjän oppisopimuskoulutukseen.

– Lupasin soittaa Iinalle myöhemmin. Meillä klikkasi kuitenkin niin hyvin, että tein päätöksen ennen kuin hän ehti sulkea oven. Iina aloitti sopimusyrittäjänä viikko keskustelumme jälkeen, Sointu muistelee vuonna 2018 tapahtunutta ensitapaamistaan Iinan kanssa.

Tilaisuus tiiviimmälle yhteistyölle ilmaantui, kun samassa kiinteistössä toimineen Parturi-kampaamo Frissan omistaja tarjosi yritystään Soinnulle.

– Kerroin asiasta Iinalle, joka oli sitä mieltä, että se on hyvä tilaisuus. En olisi uskaltanut ostaa kampaamoa yksin, joten onneksi hän suostui kumppanikseni, Sointu kertoo.

Ennen lopullista päätöstään he varasivat neuvonta-ajan Itä-Savon Uusyrityskeskuksen yritysvalmentaja Katja Remekseltä.

– Keskustelu Katjan kanssa selkeytti tavoitteitamme ja loi uskoa siihen, että visiomme voi toteutua käytännössäkin, yrittäjät kiittelevät ja toteavat olevansa tyytyväisiä ratkaisuunsa ostaa parturi-kampaamon toiminta osaksi yritystä.

– Frissassa oli jo valmis asiakaskunta sekä tarvittavat tilat ja välineet, joten toimintaa ei tarvinnut aloittaa alusta alkaen.

 

Jokainen vastaa omasta tontistaan

Voimavarojen yhdistäminen on mahdollistanut sen, että kosmetologin, hierojan, jalkojenhoitajan (AT) ja fysioterapeutin koulutuksen omaava Sointu voi keskittyä lempilajiinsa eli fysioterapiaan. Iinan työnkuvaan kuuluvat kosmetologipalvelut ja kestopigmentoinnit sekä rakennekynsien ja ripsien tekeminen. Hän vastaa myös ammattilaisille suunnatuista ripsi- ja kulmakoulutuksista.

– Yrityksemme on moniammatillinen. Meidän lisäksemme yrityksessämme työskentelee sopimusyrittäjinä kaksi kosmetologia, kaksi parturi-kampaajaa ja yksi hieroja. Haluamme tarjota monipuolisia terveys- ja kauneuspalveluja saman katon alla, Iina korostaa.

Sointu ja Iina pitävät tärkeänä, että yrityksessä jokaisella on oma selkeä tonttinsa hoidettavanaan.

– Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Palvelujen laatu pysyy korkeana, kun kukin pääsee käyttämään ja kehittämään työssään luontaisia vahvuuksiaan ja mielenkiintonsa osa-alueita, yrittäjät painottavat.

Sointu muistuttaa, että yhdessä yrittämisen kiistattomiin etuihin kuuluu lisäksi se, että toinen on jakamassa paitsi arjen työtaakkaa myös yrittäjän muita vastuita.

– Minä vastaan terveyspuolesta ja Iina kauneuspuolesta. Stressini vähintään puolittui, kun minun ei tarvitse tehdä päätöksiä yksin.

 

Kehittyvä yritys pysyy elinvoimaisena

Vaikka Soinnun ja Iinan yritys on vielä nuori, yrittäjinä he ovat konkareita. Seitsemän vuotta Itäisellä Asemalla yrittäjänä toiminut Sointu perusti ensimmäisen yrityksensä viisitoista vuotta sitten Punkaharjulle. Iinan yrittäjäksi ryhtymisestä on kulunut jo viitisen vuotta. Molemmat sanovat, että yrittäjyydessä heitä kiehtoo vapaus toimia luovasti.

– Yrittäjyys on elämäntapa. Se motivoi pysymään kehityksessä mukana, he pohtivat.

Soinnulta ja Iinalta ei puutu rohkeutta kehittää yritystään. Yritys on laajentanut toimintaansa Enonkoskelle, jossa on saatavilla kerran viikossa hierontoja sekä jalka- ja kasvohoitoja. Yrittäjät ovat satsanneet myös kampaamoon.

– Faceliftasimme kampaamotilan kokonaan. Sopimusyrittäjinä tämän vuoden keväällä aloittaneet Henna ja Laura ovat nostaneet kampaamon uuteen nousukiitoon, Iina kehuu.

Soinnun ja Iinan lähitulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu koulutustarjonnan lisääminen kauneus- ja terveysalan ammattilaisille.

– Myös verkkokauppaa ja sen palveluja kehitämme koko ajan. Esimerkiksi ammattilaisille on tulossa oma verkkokauppansa. Lisäksi aloitamme kauneudenhoidon pienlaitteiden maahantuonnin ja myymme niitä verkkokaupassamme sekä kuluttajille että ammattilaisille, Sointu valottaa tulevaa.

Kumpikin sanoo, että mielekäs työ ja itseä kiinnostavien uusien asioiden opiskelu auttavat jaksamaan.

– Rajojen vetäminen työn ja vapaa-ajan välille on helpompaa, kun toinen on muistuttamassa siitä, naiset toteavat.

 

Eden Beauty & Wellness -tiimiin kuuluvat Soinnun ja Iinan ohella kosmetologi, kynsi- ja ripsiteknikko Saara Kainulainen, kosmetologi, koulutettu hieroja, jalkojenhoidon AT Sari Falck, koulutettu hieroja Emmi Tynkkynen sekä parturi-kampaajat Laura Naukkarinen ja Henna Leskinen.

 

Kirjoittanut: Erja Eliala

Kuva: Erja Eliala

Millainen on sinun tarinasi?
Varaa aika & jutellaan!

Uusyrityskeskuksesta saat maksutonta sparrausta ja neuvontaa yrittäjyyteen, yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen sekä kevytyrittäjyyteen. Puolueeton asiantuntija-apu kannattaa hyödyntää heti, kun idea yrittäjyydestä syttyy, kaipaat ohjausta yrittäjäpolun alkuvaiheessa tai yrittäjyydestä luopumista harkitessa.