Enter To Business 2019
Lue hankekuvaus

Omistajanvaihdosprosessi kannattaa aloittaa ajoissa

Kauko Pesosen on tyytyväinen, että elämäntyö sai jatkoa omistajanvaihdoksen kautta. Omistajanvaihdosta suunnittelevia Pesonen kehottaa pitämään yrityksensä myyntikunnossa. – Siihenkin on varauduttava, että myyntiprosessi voi kestää jopa vuosia, hän sanoo.

Ostajaehdokkaan löytyminen voi viedä aikaa

Vielä vuosi sitten Kauko Pesonen oli tiiviisti kiinni vuonna 1981 perustamassaan Marjamarkkinointi Oy -nimisessä yrityksessä. Miehen ajatuksissa eli kuitenkin toive siitä, että yritykselle löytyisi jatkaja. Toive oli ymmärrettävä, sillä Pesosen yrittäjäura oli alkanut jo vuonna 1970, jolloin hän perusti toiminimiyrityksen. Sitä ennen hän oli ehtinyt myydä marjoja torilla nelisen vuotta. Pitkän linjan yrittäjä sanookin miettineensä ensimmäisen kerran yrityksensä poismyyntiä vuonna 2010.

– Aluksi tiedustelin tyttären ja pojan kiinnostusta jatkaa yritystoimintaa, mutta molemmat päätyivät jäämään ammatteihin, joihin olivat kouluttautuneet, Pesonen kertoo.

Vakavammin Pesonen alkoi etsiä jatkajaa yritykselleen vuonna 2015. Vauhdittaakseen prosessia hän aloitti kaksi vuotta sitten yhteistyön muun muassa Itä-Savon Uusyrityskeskuksen kanssa. Valtakunnallisen Yrityspörssin kautta potentiaalisia ostajia ilmaantui eri puolilta Suomea, mutta myynti osoittautui yllättävän haastavaksi.

– Marja- ja sienituotanto on erikoisala, jossa ollaan pitkälti luonnon armoilla. Montaa ostajakandidaattia pelotti nimenomaan epävarmuus.

Pesonen löysi ostajan yritykselleen lopulta läheltä. Hänen yrityksensä liiketoiminta siirtyi paikalliselle saman alan toimijalle 1.8.2020. Pesonen muistuttaa, että tämäkin prosessi vei aikaa vuoden.

– On tärkeää, että asiat käydään yhdessä läpi huolella, sillä sulateltavaa riittää molemmille osapuolille.

Omavakuuden määrä on iso haaste

Useassa tapauksessa kaupanteko kaatui Pesosen mukaan siihen, että ostaja ei saanut järjestymään tarvittavaa rahoitusta vakuuksien puutteen vuoksi. Hän muistuttaa, että jos Finnvera ei takaa lainaa, eivät pankitkaan monesti lähde mukaan rahoitukseen.

– Ostajaehdokas saattoi olla kaikin puolin sopiva, mutta rahoitus ei järjestynyt. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, että läheskään kaikilta rahoitukseen vaadittavaa 20–25 prosenttia vapaata vakuutta ei löytynyt. Etenkin nuorilla ihmisillä tällaiset vakuudet ovat haastavia, lähes mahdottomia.

Pesonen harmittelee, että isojen ikäluokkien elämäntyö on vaarassa mennä hukkaan, jos omistajanvaihdoksiin ei saada rahoitusta pienemmillä omarahoitusosuuksilla.

– Mielestäni omavakuuden määrän tulisi olla 10–15 prosenttia, jolloin yrityskauppojen mahdollisuudet varsinkin nuorten kohdalla paranisivat.

Yritys pidettävä myyntikunnossa

Pesonen korostaa, että luopumispäätöksen tehneen yrittäjän on pidettävä yrityksestään hyvää huolta, vaikka oma motivaatio olisikin jo hiipumassa.

– Eihän se mukavalta tuntunut, kun ostajia ei heti ilmaantunut. Hanskoja en kuitenkaan lyönyt missään vaiheessa tiskiin, vaan tein määrätietoisesti töitä viimeiseen asti ja kehitin yritystä parhaani mukaan.

Pesonen sanoo olevansa iloinen siitä, että hänen vuosikymmeniä luotsaamansa yritys siirtyi osaaviin käsiin ja toiminta jatkuu samalla paikkakunnalla. Suurempaa luopumisahdistusta hän ei koe ainakaan vielä tuntevansa.

– Ajatukseni on, että jatkajat kehittävät yritystä ja tuovat toimintaan tervetulleita tuoreita ideoita. Renkinä olen luvannut olla entisessä yrityksessäni vuoden verran, jotta saan siirrettyä kirjoittamattoman hiljaisen tiedon uusille omistajille.

 

Yrityksen myyntikanavia:

Valtakunnallisia: yrityspörssi.fi ja firmakauppa.fi

Alueellisia: yritysunelma.fi ja ISUYK  sekä MikseiMikkeli

Tekstin ja kuvan Enter to Business-hankkeelle tuottanut Erja Eliala.