Kirsi Kemppinen rakensi yritystoiminnan räsymattojen ympärille

Uusi elämä räsyille – Kirsi Kemppinen esittelee tyytyväisenä Puistokatu 1:ssä sijaitsevaa käsityöateljeetaan, jollaisesta hän ei tovi sitten olisi uskaltanut edes unelmoida.

– Vielä tämän vuoden alussa asuin Helsingissä ja tein töitä rakennusinsinöörinä erilaisissa rakennesuunnitteluprojekteissa.

Miten Kirsi sitten päätyi tilanteeseen, jossa hänellä on oma Kik-products-niminen käsityöyritys Savonlinnassa? Kirsin matkan käsityöyrittäjäksi voi ajatella alkaneen lapsuudessa, jolloin hän kiinnostui käsitöiden tekemisestä.

– Kiinnostus jatkui aikuisuuteen, ja muutama vuosi sitten perustin käsitöilleni some-tilin, jonka myötä sain niille näkyvyyttä.

Merkittävä virstanpylväs Kirsille oli vuosi 2015, jolloin hän kutoi ensimmäisen räsymattonsa ja laittoi siitä kuvan sivuilleen. Eikä aikaakaan, kun joku halusi tilata itselleen samanlaisen. Kysynnän lisääntyessä Kirsi päätti panostaa harrastukseensa enemmän. Hän aloitti artesaaniopinnot vuonna 2018 ja valmistui artesaaniksi vuonna 2020: ajatuksena oli, että koulutus mahdollistaa jollakin aikajänteellä alanvaihdon. Samalla Kirsi katsoi järkeväksi aloittaa sivutoimisen yrittäjyyden palkkatyön ohella.

– Toiminnan kasvaessa rekisteröin toiminimiyrityksen keväällä 2020. Tuloilla rahoitin lähinnä omaa käsityöharrastustani.

Yritysneuvoja vahvisti uskoa yrittäjyyteen

Savonlinnaan Kirsi muutti tämän vuoden toukokuussa. Savonlinna oli uranvaihdosta suunnittelevalle naiselle luontainen vaihtoehto, sillä hänen vanhempansa ovat asuneet kaupungissa viimeiset parisenkymmentä vuotta. Perheellä on seudulla myös kesämökki.

– Olin asunut 15 vuotta Helsingissä ja halusin kokeilla, millaista olisi asua lähellä luontoa ja rauhallisemmassa ympäristössä. Irtisanouduin työstäni keväällä ja ryhdyin etsimään työpaikkaa Savonlinnasta.

Kirsi haki ja pääsi kesätöihin Eurokankaaseen. Töiden päätyttyä syksyllä hän oli valmis kokeilemaan päätoimista yrittäjyyttä ja perustamaan räsymattojen kudontaan erikoistuneen yrityksen uuteen kotikaupunkiinsa.

– Otin yhteyttä Itä-Savon Uusyrityskeskukseen, koska halusin rohkaisua yrittäjyyteen. Ja tietenkin kaipasin tukea esimerkiksi talouspuolen asioihin sekä starttirahan hakemiseen.

Kirsi antaa ISUYK:lle täydet viisi tähteä saamastaan palvelusta. Hän nauraa pommittaneensa yritysneuvojia monilla kysymyksillä. Mitä, jos en onnistu -kysymykseen saatu vastaus poisti Kirsin mielestä viimeisetkin epävarmuuden rippeet.

– Oivalsin, että yrittäjyyden ei tarvitse olla loppuelämän päätös. Se sopii tähän kohtaan elämääni, mutta tarvittaessa voin muuttaa suunnitelmiani.

Päätoimisen yrittäjyyden ehdottomiin pluspuoliin Kirsi laskee vapauden. Sen myötä vapautui myös aikaa luovuudelle.

– Kaiken kaikkiaan on mahtavaa, että sain harrastuksesta itselleni työn.

Päätuote räsymatot

Kirsin päätuote on räsymatot. Räsyt hän repii käsin muun muassa vanhoista puuvillakankaista, kuten lakanoista. Kutominen tapahtuu Kangaskauppa Pala-Nurkan kudonta-asemalla.

– Teen mattoja myös trikookuteesta, mutta erikoisuuteni ovat perinteiset räsymatot, jotka ovat eläväpintaisia ja kevyempiä käsitellä. Räsymatoissa minua kiehtoo ajatus siitä, että vanha tekstiili saa niissä uuden elämän. Kutoessa pyrinkin siihen, että kuteita ei mene hukkaan.

Toistaiseksi Kirsillä ei ole ollut materiaalista pulaa. Kaikki lisämateriaali on kuitenkin tervetullutta.

– Räsyille on tarvetta, koska suunnitelmissani on tilaustöiden ohella kutoa myyntiin enemmän valmiita mattoja.

Puistokadun ateljeessa Kirsillä on lisäksi pienemmät kangaspuut, joilla hän kutoo muita sisustustekstiilejä. Myyntiin syntyy muun muassa muovipussipussukoita, säilytyskoreja ja neulatyynyjä.

– Samoin teen sisustusompelutöitä, kuten verhojen ja tyynynpäällisten ompelua.

Tuotteita esillä joulunalusmessuilla

Kirsillä on paljon ideoita tulevaisuuden varalle, mutta juuri nyt hän haluaa keskittyä olemassa olevien palvelujen vakiinnuttamiseen ja asiakashankintaan. Yksin yrittäjänä Kirsi korostaa haluavansa verkostoitua mahdollisimman laajasti.

– Pyrin luomaan kontakteja muihin alan toimijoihin aktiivisesti, sillä koen muut käsityöyrittäjät ennemminkin voimavarana ja kumppaneina kuin kilpailijoina.

Kirsin tuotteisiin on mahdollisuus tutustua 3.–5. joulukuuta netissä pidettävillä Kässämessuilla sekä Olavinlinnan perinteisillä Tuomaan markkinoilla, jotka järjestetään tänä vuonna 11. joulukuuta.

– On mukava päästä esittelemään omia tuotteita ja näkemään, mitkä niistä kiinnostavat ihmisiä.

Kässämessut: http://www.kassamessutnetissa.fi/

Teksti ja kuva Erja Eliala

Millainen on sinun tarinasi?
Varaa aika & jutellaan!

Uusyrityskeskuksesta saat maksutonta sparrausta ja neuvontaa yrittäjyyteen, yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen sekä kevytyrittäjyyteen. Puolueeton asiantuntija-apu kannattaa hyödyntää heti, kun idea yrittäjyydestä syttyy, kaipaat ohjausta yrittäjäpolun alkuvaiheessa tai yrittäjyydestä luopumista harkitessa.