Vuoden 2019 Uusyrittäjä on Autopurkaamo Itäosa Oy

Vuoden 2019 Uusyrittäjäksi on valittu Autopurkaamo Itäosa Oy. Yrityksen omistavat Teemu ja Tuomas Tolvanen, jotka ostivat toiminnassa olevan yrityksen liiketoimintakauppana vuonna 2016. Savonlinnan alueella toimivan yrityksen palveluihin kuuluvat romuautojen kerääminen ja kierrättäminen sekä varaosakauppa ja hinauspalvelut. Ahertajantien teollisuusalueella toimipaikkaa pitävä yritys työllistää omistajiensa lisäksi kolme ulkopuolista työntekijää. Yrityksen toteutunut liikevaihto vuoden 2018 lopussa oli 372.808 euroa.

Valinnan Vuoden Uusyrittäjäksi tekee vuosittain Itä-Savon Uusyrityskeskuksen hallitus.

Tämän vuoden valintaperusteissaan Uusyrityskeskus nostaa esille Autopurkaamo Itäosan yrittäjien määrätietoisen toiminnan yrityksen liiketoiminnan kuntoon saattamiseksi ja kehittämiseksi. Yritys on muun muassa laajentanut toimintaansa ostamalla kahden Savonlinnassa toimineen hinauspalveluyrityksen liiketoiminnat, minkä myötä yritys on Autoliiton ja pohjoismaisen SOS-hinausketjun virallinen yhteistyökumppani seudulla. Lisäksi yritys on tehnyt merkittäviä investointeja hinauskalustoon. Vuoden 2020 suunnitelmiin kuuluu oman kiinteistön hankinta hinauspuolelle sekä mahdollinen laajentaminen uusille liiketoiminta-alueille.

”Omistajat ovat laittaneet ostamansa yrityksen liiketoiminnan perustoiminnot kuntoon ja tehneet järkeviä toimintaa tukevia hankintoja. Kahden ensimmäisen toimintavuoden aikana yrittäjät ovat lähes kahdeksankertaistaneet liikevaihtonsa. Huolimatta voimakkaasta kasvusta ja investoinneista, yrittäjät ovat saaneet pidettyä tuloksensa positiivisena”, Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Juhani Rouvinen toteaa.