Rebuild Business 2021

Rebuild Business

Yritysten toimintaympäristön häiriötilanteisiin varautuminen ja omistajanvaihdoksien toteuttaminen Etelä-Savon alueen elinvoiman säilyttämiseksi -hanke.

Toteuttajat

Rebuild Business on yhteishanke, jossa päätoteuttajana on Itä-Savon Uusyrityskeskus ry ja osatoteuttajina Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy sekä Mikkelin seudun Uusyrityskeskus ry.

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on elvyttää liiketoiminnan häiriötilanteen johdosta kriisiytyneitä yrityksiä. Hankkeessa ylläpidetään ja kehitetään yritysten myyntikuntoisuutta ja kannattavuutta, tasapainotetaan yritysten taloutta, parannetaan kilpailukykyä sekä varaudutaan muutoksiin vahvistamalla yritysten muutosjoustavuutta. Lisäksi hankkeessa haetaan jatkajia omistajanvaihdoksiin tuleville yritykselle ja autetaan sekä yrityksen ostajaa että myyjää. Hankkeen tavoitteiden toteutumisella vaikutetaan positiivisesti Etelä-Savon alueen säilytettyihin työpaikkoihin ja alueen elinvoimaisuuden ylläpitämiseen. Lisäksi yritysten tekemien erilaisten kehittämistoimenpiteiden kautta luodaan uusia työpaikkoja ja investointeja alueelle, mitkä omalta osaltaan vahvistavat Etelä-Savon elinvoimaisuutta.

Lähtökohdat hankkeen toteuttamiselle

Alueen yritysten haasteet:

  • Koronapandemian aiheuttamat ongelmat yrityksissä (erityisesti omistajanvaihdoksiin tulevat, sen juuri tehneet mutta myös muut)
  • Yritysten myyntikuntoisuuden merkityksen ymmärtäminen ja sen parantaminen
  • Yrittäjien eläköityminen, jatkajien löytäminen elinkelpoisiin yrityksiin

Maakunnallisuuden lähtökohta:

  • Myös edellinen hanke, Enter to Business, toteutettu ISUYK:n ja Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei kanssa. Hanketoimijoiden toimintaympäristöt hyvin samankaltaiset ja yhteishankkeen synergiaedut mahdollistavat hankkeen palvelujen tuottamisen laajemmalle alueelle.
  • Rahoittajalta saatu toive omistajanvaihdosten ja kehitettävien yritysten toim

Hankkeen kohderyhmät

  • Pandemiasta kärsineet yritykset
  • Omistajanvaihdoksen läpikäyneet yritykset
  • Omistajanvaihdosta suunnittelevat tai siihen valmistautuvat yritykset
  • Ikääntyvät mikro- ja pk-yritykset (Sln 1222 kpl/Mli 2350 kpl)
  • Yritystoimintaa/yritysostoa suunnittelevat
  • Liiketoiminnan laajentamista tai kehittämistä yritysoston kautta suunnittelevat yritykset

Välilliset kohderyhmät:

  • Ammatilliset oppilaitokset
  • Oppisopimustoimistot
  • Rahoittajat
  • Tilitoimistot
  • Yritysvälittäjät
  • Yrittäjäjärjestöt
  • Kauppakamarit
  • Yrityskummit

Hankeaika

1.3.2021-31.8.2023

Kokonaisbudjetti

1 124 038 €, EAKR 80 %, kuntaraha 20 %

Päätoteuttaja

Itä-Savon Uusyrityskeskus ry, budjetti: 553 514 €, yhteyshenkilö projektipäällikkö Katja Remes, katja.remes@savonlinna.fi

Osatoteuttajat

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, budjetti: 454 060 € Mikkelin seudun Uusyrityskeskus ry, budjetti: 116 464 €

Hankkeen toteuttajien kotisivut