Starttiraha

Starttiraha auttaa yrittäjän alkuun

Starttiraha on valtion myöntämää harkinnanvaraista tukea päätoimiselle uudelle yrittäjälle. Starttirahalla helpotetaan yrittäjän toimeentuloa sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistäminen ja vakiinnuttaminen kestää.

  • Starttirahan myöntää aina Työ- ja elinkeinotoimisto.
  • Starttiraha myönnetään 6 kk ajaksi.
  • Jatkoa voi hakea toisen 6 kk ajaksi.
  • Perustuen suuruus on 32,40 euroa päivässä.
  • Starttirahaa maksetaan enintään viideltä päivältä viikossa.
  • Starttiraha on verotettavaa henkilökohtaista tuloa.
  • Voidaan myöntää useammalle perustettavassa yrityksessä työskentelevälle.
Näin haet starttirahaa

Hakemus pitää jättää ja tulla hyväksytyksi ennen yritystoiminnan käynnistämistä. Ole siis hyvissä ajoin yhteydessä paikalliseen TE-toimistoon ja selvitä mahdollisuutesi starttirahan saamiseen. Saat lisätietoa starttirahasta myös Uusyrityskeskusten julkaisemasta Perustamisoppaasta. Starttirahahakemuksen tekemiseen ja muihin rahoitusasioihin saa apua Uusyrityskeskusten yritysneuvonnan asiantuntijoilta.

Hakemus starttirahasta ja maksatushakemukset ovat osoitteessa www.te-palvelut.fi > Oma asiointi.

Kuka voi saada starttirahaa?

Starttirahaa voidaan myöntää, jos yrittäjällä on mahdollisuus saada liiketoiminta kannattamaan ja hänellä on kokemusta yrittämisestä tai yrittäjä- koulutusta. Tuen täytyy olla tarpeellista yrittäjän toimeentulon kannalta. Yrittäjän täytyy työskennellä päätoimisesti yrityksessään.

Milloin starttirahaa ei myönnetä?

Starttirahaa ei myönnetä, jos

  • aiotun yritystoiminnan arvioidaan turvaavan hakijan kohtuullinen toimeentulo.
  • starttirahan arvioidaan vääristävän merkittävästi alan kilpailua.
  • starttirahaa hakeva henkilö on aloittanut yritystoiminnan ennen tuen myöntämistä.
  • starttirahan hakija on olennaisesti laiminlyönyt vero- tai maksuvelvollisuuksiaan.
  • yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulo on turvattu esim. palkkatuloilla, muilla tuilla tai etuuksilla.