Exit Business 2018
Lue hankekuvaus

Liiketoiminnan jatkaminen on oiva tie yrittäjyyteen

Miia ja Joni Behm uskovat perinteikkään huoltoaseman tulevaisuuteen

Onnistunut yrityksen omistajanvaihdos edellyttää avointa vuoropuhelua luopujan, jatkajan ja asiantuntijatahon kesken. Eikä ole epäilystäkään, etteikö sellaisesta olisi kyse, kun näkee Kerimäellä sijaitsevan Tervosen Essona tunnetun huoltoaseman uudet yrittäjät työssään. Miia Behm palvelee asiakkaita varmalla ja ystävällisellä otteella. Yrittäjän stressistä ei näy merkkejä myöskään pankkiasioilta palaavalla Joni Behmillä. Kolmekymppinen yrittäjäpariskunta sanookin, että käynnissä olevan liiketoiminnan ostaminen on huomattavasti helpompaa kuin se, että koko yritys aloitetaan tyhjästä.

– Meillä oli käytössä selviä faktatietoja, joiden pohjalta oli hyvä arvioida yrityksen tulevaisuutta.

Miia Behm lisää, että keskustelut asiantuntijan kanssa toivat varmuutta omaan päätökseen.

– Uusyrityskeskuksen Juhani Rouvisen kanssa kävimme läpi yrityksen perustamiseen liittyvät asiat. Hän totesi, että ”hyvä tästä tulee”, ja se valoi luottamusta itseenkin.

Haittaa ei ollut siitäkään, että pienessä kylässä kaikki toivoivat, että Raija ja Olli Tervonen löytävät perheyritykselleen jatkajan. Miia sanoo, että itse asiassa ajatus huoltoaseman ostamisesta tuli Tervosten Tiia-tyttäreltä.

– Tiia on ystäväni, ja hän sanoi jo muutama vuosi sitten, että käykää te pitämään asemaa, koska hän ja Teemu-veli eivät aio jatkaa vanhempiensa työtä. Siinä se ajatus sitten muhi, kunnes sitten lopulta viime syksynä kysyimme Tervosilta, onko asema ehkä ostettavissa.

Miian ja Jonin ei tarvinnut myöskään hypätä tositoimiin kylmiltään. Raija ja Olli ovat prepanneet heitä uuteen työhön, ja samoin apuna ovat työntekijät, jotka jatkoivat uusien yrittäjien palveluksessa. Lisäksi Jonille yrittäjyys on tuttua oman venealan yrityksen myötä.

– Tällä hetkellä olen yhden päivän viikosta asemalla ja loput sitten telakkapuolen töissä. Syksyllä tilanne muuttuu ja olen mukana täysipainoisesti, Joni avaa pariskunnan työnjakoa.

Miia ja Joni pitävät tärkeänä sitä, että he rakentavat asemasta omannäköisen paikan. Jatkossa asema tunnetaan nimellä Huoltoasema Behm Oy. Muita muutoksia yrittäjät tekevät vähitellen asiakkaiden toiveita kuunnellen. Joitakin uudistuksia tehdään kuitenkin jo melko pian.

– Kesä menee opetellessa, mutta syksyllä on tarkoitus aloittaa ruokapuolen kehittäminen ja lisätä palveluihin laite- ja varaosamyynti sekä pienkonehuolto.

Uudet yrittäjät kannustavat muitakin nuoria tarttumaan haaveisiinsa kiinni. He muistuttavat, että kysymällä asioista pääsee jo alkuun. Itse he näkevät yrittäjyyden mielenkiintoisena ja haastavana elämäntapana, joka pitää virkeänä.

– Me olemme ehkä luonteeltamme sellaisia, ettemme voi jäädä laakereille lepäämään. Sitä paitsi yrittäjinä voimme osaltamme edesauttaa seudun pysymistä elinvoimaisena!

 

Exit Business – Yritykset myyntikuntoon –hankkeelle tämän materiaalin on tuottanut Erja Eliala. 

Hanke toteutettu ajalla 1.3.2017 – 28.2.2019. Lisätietoja hankkeesta https://isuyk.fi/palvelut/exit-business-hanke/