Itä-Savon Uusyrityskeskus palvelee tuttuun tapaan

Korona tai ei, ISUYK palvelee omistajanvaihdoksiin ja yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa normaalisti. Loppuvuoden koulutukset ja seminaarit järjestetään kuitenkin etänä, yritysneuvojat Piia Soikkeli ja Katja Remes kertovat.

 

Loppuvuoden tapahtumat järjestetään etänä

Korona on tuonut haasteita monen yrittäjän elämään. Se ei kuitenkaan ole vähentänyt kiinnostusta ryhtyä yrittäjäksi. Tämä tulee ilmi Itä-Savon Uusyrityskeskuksen tilastoista, joiden mukaan muun muassa yrittäjänvaihdoksia on tehty tänä vuonna suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna samaan aikaan.

– Omistajanvaihdosten lisäksi kiinnostusta on riittänyt uusien yritystenkin perustamiseen. Korona ei ole juurikaan pelottanut sellaisia henkilöitä, jotka ovat kypsytelleet yritysideaansa ja katsoneet ajan sopivaksi yrityksen perustamiselle. ISUYK:n yritysneuvojat Katja Remes ja Piia Soikkeli iloitsevat.

Yritysneuvojat korostavatkin, että ISUYK palvelee asiakkaitaan omistajanvaihdoksiin ja yrityksen perustamiseen liittyvissä asioissa tavalliseen tapaan. Yhteydenpidossa suositaan kuitenkin etäyhteyksiä.

– Yhteyksiä pidetään ja neuvontaa annetaan puhelimitse, sähköpostilla ja Teamsin välityksellä. Tarvittaessa sovitaan tapaaminen toimistolle, yritysneuvojat kertovat.

ISUYK järjestää myös tapahtumia. Kaikki loppuvuoden tapahtumat järjestetään pahentuneen koronatilanteen vuoksi etänä. Marraskuun kaksi startti-infoa uuden yrityksen perustamisesta kiinnostuneille toteutetaan Teams-valmennuksina 5.11. ja 12.11. Lisäksi marraskuussa on Markkinoinnin jatkokoulutuswebinaari, joka livestriimataan Jyväskylästä 6.11. kello 13.00–15.00. Koulutuksen puhujana kuullaan Redesan Oy:n Sanna Jylänkiä. Yritysverotukseen liittyvä webinaari livestriimataan puolestaan Mikkelistä 17.11., ja siinä on asiantuntijana KLT Risto Walden Bilanssi Oy:stä.

– Molemmat webinaarit ovat maksuttomia ja kaikille avoimia. Mukaan ilmoittautuneet saavat pääsyn myös tapahtumien tallenteisiin, Remes muistuttaa.

Etäkoulutuksissa satsataan laatuun

Remes ja Soikkeli sanovat suoraan, että korona on saanut ISUYK:n tarkastelemaan palvelujaan ja erityisesti niiden saavutettavuutta uudesta näkökulmasta. Muun muassa webinaarissa yhteyksien on pelattava moitteettomasti, tai muutoin kuulijoiden mielenkiinto lopahtaa. Myös webinaarin esiintyjien taito ylläpitää kuulijoiden kiinnostus korostuu, kun kuulijat eivät ole fyysisesti paikan päällä. Etänä osallistujan on helpompi sortua oheistekemiseen, jos puhuja ei ole riittävän innostava.

– Vaihtoehtoja kaivataan kouluttaja tarjontaan. Korona on avannut hyvää saumaa uusille ja taitaville puhujille. Kannustamme kaikkia sellaisia, joilla on ollut ajatusta järjestää koulutusta jostain erikoisaiheesta, tarjoamaan palvelujaan.

Soikkeli lisää, että tekniikan toimimisen ja vetovoimaisen puhujan ohella verkkokoulutusympäristöllä on iso merkitys siinä, millaiseksi webinaari koetaan.

– Palautetta webinaareista pyydetään, jotta näitä asioita voidaan kehittää paremmiksi.

Verkko tuo palvelut kaikkien ulottuville

Remes sanoo, että koronan myötä lisääntyneiden etäpalvelujen käytössä on paljon hyvää. Etäyhteyksillä toteutettaviin koulutuksiin ja seminaareihin osallistuminen on helppoa, joustavaa ja ekologistakin. Enää yrittäjä tai yrittäjäksi aikova ei voi vedota siihen, että koulutus on vaikea sovitella kalenteriin, koska lähes kaikki koulutukset ja seminaarit voi katsoa myöhemmin tallenteena.

– Tämä aika mahdollistaa kaikille yrityksen kehittämisen esimerkiksi webinaarien tuella. Tarjontaa on paljon, ja kaikkea ei suinkaan tarvitse kahlata läpi. Yrittäjä voisi ottaa tavoitteekseen vaikkapa parin itselleen ajankohtaisen webinaarin kuuntelun viikossa.

Koulutustallenteet kootaan ISUYK:n Youtube-kanavalle, jossa on jo tällä hetkellä neljä omistajanvaihdokseen liittyvää webinaaria sekä markkinoinnin webinaari. Remes ja Soikkeli sanovat, että hyväksi havaitut toiminnot jäävät käytäntöön.

– Jatkossa tilaisuudet tullaan järjestämään niin, että niihin voi osallistua verkossa tai paikan päällä.

Tekstin ja kuvan on Enter To Business-hankkeelle tuottanut Erja Eliala.