Inka uskalsi tarttua tilaisuuteen

Inka uskalsi tarttua tilaisuuteen

Exit Business – Yritykset myyntikuntoon
Lue lisää »
Vipuvoimaa EU:lta Euroopan Unioni Etelä-Savon maakuntaliitto Savonlinnan kaupunki

Kun uskoo itseensä, voi tapahtua ihan mitä vain. Tämän tietää Inka Penttinen, joka huomasi tammikuussa omistavansa oman parturi-kampaamon ja ikää on mittarissa vain 23 vuotta. Inka harkitsi parturi-kampaajan ammattia jo yläasteella, mutta ammattikoulun sijaan hän pyrki ja pääsi kuitenkin Savonlinnan taidelukioon. Taidelukion jälkeen käsistään taitava Inka opiskeli artesaaniksi, mutta: hiukset eivät jättäneet rauhaan, ja nuori nainen päätti aloittaa pian valmistumisensa jälkeen aikuisopinnot Samin parturi-kampaaja-linjalla. Nyt takana on puolitoista vuotta opintoja ja tutkinto on viittä vaille valmis, tai kuten Inka itse sanoo: ”Kirsikka kakun päältä puuttuu.” Niin – ja hän omistaa oman yrityksen. Miten ihmeessä hän päätyi tähän?

− No jos totta puhutaan, en vielä pari kuukautta sitten tiennyt itsekkään, että minusta tulee yrittäjä. Mutta kun anoppi soitti, ja kertoi Parturiliike Hirvosesta, jonka omistaja etsii jatkajaa, totesin tilaisuuteni tulleen.

Ainoa mutta yrittäjäksi ryhtymiselle oli vielä hieman kesken olevat opinnot. Helpotuksekseen Inka sai tietää, että se ei ole este yrittäjäksi ryhtymiselle, ja opinnotkin on mahdollista suorittaa loppuun työn ohella. Päätöstä siivitti opettajien ja lähipiirin kannustus. Inka myöntää, että päätöksen jälkeen on pitänyt kiirettä. Käytännössä omistajanvaihdos sujui jouheasti. Entinen omistaja Ritva Kosonen lopetti työt joulukuussa, ja Inka aloitti heti uuden vuoden jälkeen.

− Ritva lopetti ja minä aloitin. Liike oli kiinni vain uuden vuoden pyhät.

Inka toteaa, ettei olisi ryhtynyt yrittäjäksi tässä vaiheessa, jos ei siihen olisi tullut mahdollisuus omistajanvaihdoksen kautta. Hän sanoo, että omistajanvaihdoksella on paljon etuja.

− Esimerkiksi asiakashankintaa ei tarvitse aloittaa nollasta. Tärkeää on sekin, että sain ja saan tukea entiseltä omistajalta.

Ainakin alkuun Inka tarjoaa parturikampaamoalan peruspalveluja naisille, miehille ja lapsille. Hänellä on kuitenkin paljon tulevaisuudensuunnitelmia yrityksensä suhteen. Uudistuksia hän aikoo tehdä maltilla.

− Parturiliike Hirvonen on toiminut jo 70 vuotta tällä samalla paikalla, ja sillä on ollut kolme omistajaa ennen minua. Arvostan hienoja vanhoja juttuja. Tästä liikkeestä tulee kuitenkin minulle toinen koti, ja vähitellen muutan sitä enemmän omannäköisekseni. Myös liikkeen nimi vaihtuu myöhemmin Parturi-Kampaamo Inkaksi.

Yrittäjyyden alkutaipaleella oleva Inka listaa yrittäjyyden etuja, joista yksi on mahdollisuus vaikuttaa omiin työaikoihin. Hän muistuttaa, että yrittäjä tekee työtä itselleen, ja se motivoi. Inka kannustaa kaikkia nuoria yrittäjyydestä haaveilevia luottamaan itseensä.

− Usko siihen, mitä haluat tehdä ja luota, että pärjäät. Ota selvää asioista ja ryhdy toimeen!

Tuore yrittäjä korostaa, ettei aloittelevan yrittäjän tarvitse selvitä yksin. Inka antaa kiitosta Uusyrityskeskuksen Katja Remekselle, jonka kanssa hän kävi läpi kaikki omistajanvaihdokseen ja yrittäjäksi ryhtymiseen liittyvät asiat.

− Katjan luona kävin kaksi kertaa, ja hän auttoi minua muun muassa laatimaan liiketoimintasuunnitelman, jota vaadittiin aloittavan yrittäjän starttirahan anomiseen. Ylipäätään ei ole sellaista asiaa, jonka tiimoilta en voisi kääntyä Uusyrityskeskuksen puoleen.

− Minulle omistajanvaihdos tarjosi helpon tavan lähteä yrittäjäksi!

Exit Business – Yritykset myyntikuntoon –hankkeelle tämän materiaalin on tuottanut Erja Eliala. Exit Business – Yrityksen myyntikuntoon –hankkeelle on myönnetty rahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) max. 60 %. ja kuntarahaa 40 % tukikelpoisista nettokustannuksista . Lisätietoja hankkeesta https://isuyk.fi/palvelut/exit-business-hanke/