Enter To Business 2019

Enter To Business

Tavoitteet

Hankkeen tavoitteena on evaluoida Mikkelin ja Savonlinnan alueen jatkajaa tarvitsevat yritykset, löytää heille potentiaalisia jatkajia sekä luoda Etelä-Savon alueelle malli ikääntyvien yrittäjien sekä muiden omistajavaihdosprosessien läpiviemiseen. Enter To Business- hankkeessa keskitytään tarjoamaan aloittaville yrittäjille yrityksen jatkamista vaihtoehtona uuden perustamiselle. Hankkeen aikana on tavoitteena saada prosessiin 200 yritystä Mikkelin ja Savonlinnan alueilta ja toteuttaa 60 omistajanvaihdosta. Hankkeen avulla Etelä-savon alueen elinvoimaisuus lisääntyy sekä työpaikat säilyvät ja lisääntyvät.

Tausta

Etelä-Savon alueella toimii 8700 yritystä, joista yli 4000 yrittäjää on ikääntyviä.  Näistä yli 2600:lla yrityksellä ei ole jatkajaa tiedossa.  Suomen Yrittäjien valtakunnalliseen omistajanvaihdosbarometriin 2018 vastanneista yrittäjistä 83 % arvioi luopuvansa yritystoimintansa päävastuusta tulevan viiden vuoden aikana. Barometrin vastaajista 46 % arvioi myyvänsä yrityksensä ulkopuoliselle, 24 % uskoi löytävänsä jatkajan perheen sisältä (sukupolvenvaihdokset) ja 22 % arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan. Barometrin mukaan kiinnostus omistajanvaihdos neuvontapisteiden palvelujen käyttämiseen on lisääntynyt viime vuosina. Enter To Business-hanke vastaa tähän tarpeeseen.

Hankkeen kohderyhmä

Etelä-savon alueen yhä kasvava ikääntyvien yrittäjien määrä, joilla ei ole yritystoiminnalleen jatkajaa ja aloittavat yrittäjät, jotka miettivät yrityksen jatkamista vaihtoehtona uuden perustamiselle sekä yrittäjät, jotka ovat kiinnostuneita laajentamaan omaa liiketoimintaa ostamalla jo olemassa olevaa myynnissä olevaa yritystoimintaa.

Hankkeen osatavoitteet

Luodaan osaava ja konkreettinen väylä sekä selkeä tuotteistettu toimintamalli jatkaville yrittäjille sekä luopuville yrityksille  omistajanvaihdoksiin ja tuetaan aloittavien/jatkavien yrittäjien omistajansiirtojen onnistumista. Toimivan yrityksen jatkajille tarjotaan “koeponnistukset” ostettavan yrityksestä mm. lainan maksukyky suhteutettuna liikevaihtoon ja muihin kuluihin sekä  1-3 vuoden tuki onnistumisen takeeksi asiantuntija apua käyttäen.  Lisäksi tuetaan luopuvan yrittäjän “hiljaisen tiedon” hallinnan siirtoprosessia jatkajille.

Luopuvat yritykset priorisoidaan kehittyviin, elinkelpoisiin, hiipuviin sekä yrityksiin, jotka eivät ole enää myynti/ostokelpoisia. Hiipuvien yritysten osalta keskitytään niiden myyntikuntoon saattamiseen ohjaamalla heidät alueella esimerkiksi muiden hankkeiden järjestämiin koulutuksiin. Hankkeen aikana jatkajille ja luopujille järjestetään koulutusta ja tarjotaan asiantuntijapalveluja mm. yrityksen taloudesta, verotuksesta, arvonmäärityksistä, myynnistä ja markkinoinnista sekä yrityksen uusasiakashankinnasta ja tuotekehityksestä.

Toteuttajat

ENTER TO BUSINESS –Jatkajien hakeminen omistajavaihdoksiin tuleville yrityksille ja jatkajan onnistumisen varmistaminen Etelä-Savon alueella on yhteishanke, jossa päätoteuttajana toimii Itä-Savon Uusyrityskeskus ry ja osatoteuttajana Mikkelin Miksei Oy.

Hankeaika:
1.3.2019-28.2.2021

Kokonaisbudjetti:
728 598 €, EU-tuki 70 %, kuntaraha 30 %

Savonlinna:
budjetti 412 408 €, EU-tuki 70 %, kuntaraha 30 %, henkilöstö: 3 hlöä (projektipäällikkö 50%, 
projektikoordinaattori 100%, projektityöntekijä 50%)

Mikkeli:
budjetti 316 190 €, EU-tuki 70 %, kuntaraha 30 %, henkilöstö: 1 hlö (projektityöntekijä 100%)