Enter To Business 2019
Lue hankekuvaus

Takana paljon työtä ja rohkeita investointeja –

Autopurkaamo Itäosan yrittäjät arvostavat valintaansa Vuoden 2019 Uusyrittäjiksi

Itä-Savon Uusyrityskeskuksen Vuoden 2019 Uusyrittäjiksi valitsemat Teemu ja Tuomas Tolvanen ovat hieman hämillään saamastaan tunnustuksesta. Vuoden 2016 toukokuussa Autopurkaamo Itäosa Oy:n liiketoiminnan ostaneet veljekset sanovatkin, että palkinto oli iso yllätys, mutta mieluinen sellainen.

– Ehdottomasti valinta vuoden uusyrittäjiksi motivoi ja tuo lisää virtaa yrittämiseen.

Aiemmin puutavaraa työkseen kuljettaneet miehet toteavat päätyneensä romualan yrittäjiksi lähestulkoon vahingossa Teemun saatua vinkin myyntiin tulevasta autopurkaamon liiketoiminnasta. Teemu kiinnostui asiasta ja soitti välittömästi veljelleen, että tällainen yritys olisi tarjolla.

– Kävimme yhdessä uusyrityskeskuksen Juhani Rouvisen puheilla, ja laskelmien jälkeen päätimme tehdä kaupat. Siinä samalla sitten tapahtui alan vaihto melko nopeaan tahtiin.

Yrittäjät sanovat, että erityisesti ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli haastava, kun molempien piti opetella uusi ammatti. Myös hiipumassa olleen yrityksen tilat oli siivottava ja järjestettävä. Teemu korostaa, että päätös yrittäjäksi ryhtymisestä ei ole kaduttanut kumpaakaan missään vaiheessa.

– On hieno tunne, kun tekee työtä itselleen ja voi vaikuttaa asioihin.

Teemu nimeääkin kaksikon toimintaperiaatteeksi positiivisuuden ja keskittymisen omaan tekemiseen.

– Kun päätämme tehdä jotain, emme epäröi, eikä pakkia laiteta päälle. Jos homma ei jostain syystä toimi, niin sitten mietimme, miten siitä lähdetään taas eteen päin.

 

Yrittäjä tarvitsee maalaisjärkeä

Tolvaset ovat kehittäneet yritystään alusta alkaen määrätietoisesti ja tehneet rohkeita investointeja. Heti ensimmäiseksi yritys nykyaikaisti varaosamyynnin ja siirtyi sähköiseen kaupankäyntiin, mikä laajensi markkinat maanlaajuiseksi. Vuonna 2017 yritys lisäsi yrityskaupan myötä palveluihin hinauspalvelun ja aloitti yhteistyön Autoliiton kanssa. Tänä vuonna toteutunut toinen liiketoimintakauppa monipuolisti yrityksen hinauspalveluja, koska kauppaan sisältyi sopimus pohjoismaisen SOS-hinausketjun kanssa.

– Erityisesti olemme kehittäneet hinauspuolta. Tällä hetkellä meillä on kolme henkilöauton hinaukseen tarkoitettua liukulava-autoa, yksi raskaan kaluston hinausauto ja yksi tiepalveluauto. Päivystys toimii 24/7, Teemu kertoo.

Varaosamyynnin ja hinauspalvelun lisäksi yritys kerää ja kierrättää entiseen tapaan romuautoja. Tuomas sanoo, että palvelut täydentävät hienosti toisiaan.

– Palveluilla on erilaiset sesongit, ja se on hyvä asia. Samoin, jos jollakin osa-alueella menee välillä heikommin, se ei uhkaa koko yritystoimintaa.

Palkitut yrittäjät näkevät tulevaisuuden optimistisena. Uusia investointeja on suunnitteilla, ja niistä listan kärjessä on oman hallin saaminen hinausautoille. Kumpikaan ei myönnä yrittäjyyden stressaavan, vaikka pitkiä työpäiviä on menestyksen eteen jouduttu tekemäänkin.

– Hirveästi ei tämä yrittäjyys jännitä. Maalaisjärjellä ja työnteolla kuitenkin pärjää jo aika pitkälle.

 

Kuvateksti:

Autopurkaamo Itäosa Oy:n yrittäjät Tuomas ja Teemu Tolvanen iloitsevat valinnastaan Vuoden 2019 Uusyrittäjiksi.

– Tuntuu mukavalta saada tunnustusta. Se on merkki siitä, että on osattu jotain tehdä oikein, Tolvaset sanovat.

 

 

Tekstin ja kuvan Enter to Business -hankkeelle on tuottanut Erja Eliala.