Enter To Business 2019
Lue hankekuvaus

Omistajanvaihdoksen kautta yrittäjiksi

”Mie lähen”, oli sinetti yhteiselle yritykselle. Reetta Sahinjoki ja Risto Tuunanen ovat tyytyväisiä valintaansa.

”Mie lähen!” Näin totesi puolittain unessa oleva Reetta Sahinjoki noin neljä vuotta sitten avomiehelleen Risto Tuunaselle, joka aamuyön tunteina pohti itsekseen, kenestä saisi kumppanin myytävänä olevaan yritykseen.

Vajaan kahden kuukauden päästä tuosta lausahduksesta Sahinjoki ja Tuunanen olivat allekirjoittaneet omistajanvaihdossopimuksen, jossa heistä tuli erilaisia teippauksia ja tekstiilipainatuksia tekevän Savonlinnan Mainospalvelun yrittäjiä. Graafisen alan töitä aiemmin toiminimellä tehnyt Tuunanen sanoo, että uusi yrittäjäura sattui juuri sopivaan kohtaan.

– Olin graafikkona siinä vaiheessa, että töitä oli liikaa yhdelle mutta ei riittävästi kahdelle, eli olin hieman ylityöllistetty ja ehkä vähän väsynytkin siihen tilanteeseen. Näin heti, että Savonlinnan Mainospalvelu tarjoaa uusia mielenkiintoisia haasteita.

Myös Sahinjoki kertoo vuosien varrella pyöritelleensä mielessään yritysideoita. Työ vaateliikkeessä oli mukavaa, mutta ei loppuelämän ura. Tutustumiskäynti Savonlinnan Mainospalveluun sai hänet vakuuttumaan siitä, että nyt oli mahdollisuus aloittaa jotain kokonaan uutta.

– En ollut aiemmin edes tajunnut, että tällaista toimialaa on olemassa. Nyt mietin lähes päivittäin, miten meille kävikään näin hyvä flaksi, että saamme toimeentulon alalta, joka motivoi meitä molempia.

Omistajanvaihdos oli onnistunut ratkaisu

Kaksikko sanoo, että neljän vuoden yrittäjyyden jälkeen työt rullaavat jo mukavasti omalla painollaan. Enää ei vastaan tule tilauksia, jotka saisivat epäilemään omaa osaamista.

– Emme hetkeäkään epäröineet, ettemmekö pystyisi tähän. Meillä oli kova halu oppia uutta.

Sahinjoki ja Tuunanen korostavat, että alussa tärkeintä oli se, että entinen yrittäjä oli tukena ja opetti heitä kädestä pitäen. Samoin Itä-Savon Uusyrityskeskus oli omistajanvaihdoksessa tärkeässä roolissa. He pitävät toiminnassa olevan yrityksen ostamista erinomaisena väylänä yrittäjäksi.

– On aina helpompi lähteä yrittäjäksi, kun brändi ja asiakaskunta ovat valmiina. Töitä on tietenkin tehtävä sen eteen, että asiakkaat pysyvät.

Sahinjoki naurahtaa, että intoa tekemiseen on ollut välillä liikaakin, mutta yritystä on haluttu viedä eteenpäin maltillisesti. Isoimpiin muutoksiin kuluneen neljän vuoden aikana kuuluu yrityksen siirtäminen uusiin toimitiloihin viime vuoden toukokuussa.

– Ihan alussa muutimme logon ja päivitimme yrityksen ilmettä. Tämän vuoden puolella avaamme työn alla jo pitkään olleet nettisivut. Muutakin uutta on luvassa, mutta siitä kerromme lisää myöhemmin.

Yrittäjyys on palkitsevaa

Mutta miten on yrittäjän vapaa-ajan laita, onko sitä? Sahinjoki sanoo, että yritystoiminnan alussa vuorokaudessa olisi voinut olla ajoittain enemmän tunteja, mutta nyttemmin työtä ja vapaa-aikaa on sopivassa suhteessa. Erityisen tärkeää se on perhe-elämän kannalta. Sahinjoella ja Tuunasella on kaksi lasta, Lukas, 6, ja Lili, 2,5.

– Sovimme jo aika alkuvaiheessa, että kotona työasioista puhutaan mahdollisimman vähän. Ylipäätään ei ole mitään järkeä polttaa itseään työllä loppuun, sillä se vie tekemisestä ilon ja motivaation, yrittäjäpariskunta sanoo.

Yrittäjyyden ehdottomaksi plussaksi Sahinjoki ja Tuunanen nimeävät mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhönsä. He iloitsevat myös uusista kontakteista, jotka yrittäjyys on mahdollistanut.

– Toiset yrittäjät ovat tärkeä tukiverkko. Kannustamme toisiamme, kysymme kuulumisia ja vaihdamme ideoita. Osasta on tullut jopa ystäviä. Kaiken kaikkiaan tämä yritys on antanut meille sen, mitä toivoimmekin ja jopa enemmän.

Tulevaa yrittäjän päivää Sahinjoki ja Tuunanen aikovat juhlia käymällä yhdessä lounaalla. He toteavat, että se on hyvä päivä pysähtyä miettimään omaa yrittäjyyttään.

– Ehkä voimme jopa hieman taputtaa itseämme olkapäälle ja todeta, että hyvin me olemme onnistuneet ainakin tähän saakka.

Tekstin ja kuvan Enter To Business-hankkeelle tuottanut Erja Eliala.