Enter To Business 2019
Lue hankekuvaus

Ninni Venho on ennakkoluuloton yrittäjä

Mitään suunnitelmia ei ole kirjoitettu kiveen, vaan niitä voidaan tarvittaessa muuttaa!

 

Yritystoiminnan resepti: sopivasti vanhaa ja uutta

Nurmijärveltä 12 vuotta sitten Savonlinnaan muuttanut Ninni Venho perusti vuonna 2017 Vispilänkauppa-nimisen tilausleipomon, ja sen jälkeen vauhti on vain kiihtynyt. Tällä hetkellä Venhon yritystoiminta käsittää kaksi lounaskahvilaa, pitopalvelun, tilausleipomon, leivontatarvikemyynnin ja vastuun kahdesta henkilöstöruokalasta.

Yrittäjänä Venholle on sattunut useita onnekkaita sattumia. Yksi ohittamattomista tilaisuuksista oli se, kun Itäisellä asemalla toiminut lounaskahvila lopetti vuonna 2018 ja hyvät toimitilat jäivät tyhjiksi.

– Tuntui luontevalta aloittaa lounaskahvilan pitäminen, kun sopiva paikka ilmaantui. Samalla siirsin tilausleipomon ja pitopalvelun Kerimäen tiloista Itäiselle asemalle. Tarmokas yrittäjä ei säikähtänyt myöskään koronaa, vaan on jopa onnistunut laajentamaan yritystään poikkeusoloissa. Venho avasi viime vuoden elokuussa Savonlinnan Haislahdessa Cafe Bar Venho -nimisen lounaskahvilan. Samoihin aikoihin hän sai hoidettavakseen toisen henkilöstöruokalan

– Hyvin on selvitty. Minulla on töissä hieno porukka, joka joustaa, vaikka tilanteet muuttuvat nopeastikin.

”Tuossa minulla on joskus kahvila”

Cafe Bar Venhoa voidaan pitää oikeastaan Venhon ensimmäisenä yritysideana, sillä vuonna 2008 Savonlinnaan muuttanut nainen totesi paikan nähtyään, että ”tuossa minulla on joskus oma kahvila”. Nyt on, ja remontoitu sellainen. Venho vuokrasi tilat ja välineet entiseltä yrittäjältä Harri Westerbergiltä. Venho sanoo, että on ollut etu aloittaa liiketoiminta kiinteistössä, jossa vastaavaa toimintaa on ollut aiemminkin.

– Paljon on kuitenkin kehitettävää. Suunnitelmiin kuuluu kahvilan sekä terassin laajentaminen mahdollisesti ensi kesään mennessä.

Cafe Bar Venhoa Venho aikoo lähteä viemään eteenpäin kokonaan uudella konseptilla, joka koeponnistetaan ensi kesänä, jos koronatilanne sen sallii.

– Tulossa on uudentyyppinen ruokakonsepti ja erilaisia teemapäiviä. Pääpaino tulee olemaan kesässä, ja talven aukioloja mietin tilanteen mukaan. Liikeideoita ei ole kirjoitettu kiveen, vaan niitä voidaan tarvittaessa muuttaa.

Vispilänkaupan merkittävimpänä liiketoimintana Venho pitää tällä hetkellä tilauskakkujen ja -leivonnaisten valmistamista sekä lastenjuhlien järjestämistä. Leipomon verkkokauppa avautui viime vuoden joulukuussa, ja siellä asiakas voi koota itselleen mieluisan kakun, jonka hinta tulee näkyviin tilauksen vahvistusvaiheessa.

– Erikoiskakkujen tilauskanta on ollut koko ajan erittäin hyvä ja kasvussa.

Asiantuntijan apu säästää aikaa ja vaivaa

Venho korostaa, että ilman ulkopuolista neuvontaa Vispilänkaupan perustaminen olisi varmasti jäänyt haaveeksi.

– Itä-Savon Uusyrityskeskus on ollut mukana alusta saakka kaikissa vaiheissani. Itse en olisi selvinnyt, ja säästyyhän siinä omaa aikaa, kun käyttää asiansa osaavien ammattilaisten palveluja.

Isona apuna Venholla on yrittäjätaipaleella ollut lisäksi veli Jarko Männys, joka muutti Savonlinnaan puolitoista vuotta sitten ja on yksi Vispilänkaupan neljästä työntekijästä.

– Jarkosta toivon itselleni yrityskumppania jossakin vaiheessa. Hän opiskelee kokiksi, joten minä voin keskittyä jatkossakin itselleni rakkaaseen kakkujen leipomiseen.

Kuvan ja tekstin Enter to Business hankkeelle tuottanut Erja Eliala.